Ei tule mitään, kun ihminen ei ymmärrä itseään, eikä osaa muuttaa itseään. Tiedän miten tulisi toimia mutten osaa tehdä niin. Haen miestä jollaista on mahdotonta löytää. Aiemmin puhuin tästä "herra X:stä", jonka kanssa on nyt sujunut "ihan ok". Tänään tajusin miten paljon kritisoin häntä, puhumalla esimerkiksi "millainen miehen tulisi olla". Miksi en vaan osaa olla tyytyväinen siihen mitä saan? Osa syy saattaa olla, että olen elänyt 18 vuotta isäni kanssa joka kommentoi ja arvostelee jatkuvasti muita ihmisiä, kuvitellessaan olevan itse täydellinen. Mutta eipäs laiteta muiden piikkiin.

Huono itsetunto  vaikuttaa usein suhteisiini, en hyväksy siis itseäni sellaisena kuin olen. Toisinaan yritän peittää huonoa itseluottamusta ja itsetuntoa mölisemällä liikaa, ja vetämällä ns. showta. Minun on vaikea päästää ihmisiä lähelleni, avaudun ja puhun kyllä monestakin asiasta ihan rohkeasti, mutta sulkeudun lähinnä tunnepuolella, en osaa puhua tunteistani.

En ole vartaloni kanssa sujut, odotan vain että saisin jostain tarpeeksi rahaa jotta pystyisin suurennuttamaan rintojani. Jos oikein sanotaan niin minulla ei rintoja ole ollenkaan, vaikka tässä iässä luulisi olevan jokaisella. "Mukavaa" kävellä miehen kanssa kaupungilla kun hän kommentoi vastaan tulevien ja tvssä olevien naisten rintoja "hyvät hinkit, tohon väliin kun...". Kuppikokoani kysellään silloin tällöin, ööö äää, en tiedä vastausta, sanon vain että ei minulla ole rintoja. Miehet ei arvosta naisia jotka ovat lautoja, jatkuvasti kuulen vittuilua tai piilovittuilua rinnattomuudesta, joskus olen ottanut kommentit todella raskaasti, mutta nykyään en niinkään, vituttaahan se mutta...

Tässä erään "alastongallerian" sivuilla törmäsin erääseen naiseen ja ajattelin että *woouuu*, hän oli lauta, mutta rohkeni laittaa itsestään alastonkuvia joissa myös hänen ylävartalo näkyi. Hän kertoi ettei häntä kiinnosta kaiken maailman kommentit ja vittuilu, ja että rinnattomat erottuu joukosta, ja miehet kiinnostuu erilaisuudesta "olemme etulyöntiasemassa". No ehkä joku ymmärtää etten tarvitse ylimääräistä rasvakudosta mihinkään, rasvaahan ne tissit suurimmaksi osaksi ovat. Varmasti ken tätä lukee ajattelee että olen kateellinen niille joilla on isot hinkit ja sanonpas että niin olenkin, ja olkaa te tyytyväisiä ;)